Viipurin maaseurakunnan sankarihautausmaa
1996, 
Antrean kiviveistämö, suunnittelijat kuvanveistäjät Heikki Häiväoja ja Ari Laitila
Muistomerkki on korkea harmaata graniittia oleva kivipaasi. Kivessä on teksti: "Viipurin maaseurakunnan sotilashautausmaa. Vuosien 1939-1940 ja 1941-1944 sodissa kaatuneiden täällä lepäävien 206 suomalaisen sotilaan muistoksi. Viipurin pitäjäseura, Viipurin pitäjäsäätiö". Tekstit ovat myös venäjäksi. Muistomerkki pystytettiin alueen Etelävallin (meren) puoleiselle sivulle. Kun alueen kunnostustyö eteni, saatettiin muistomerkki siirtää oikealle kohdalleen varsinaiselle sankarihauta-alueelle. Aluetta on myöhemmin ehostettu laittamalla mm. laattoja kulkureiteille. Vuonna 2001 muistomerkin lähelle pystytettiin vielä neljä graniittikiveä, joihin on kaiverrettu 206 sankarihautausmaahan haudatun sankarivainajan nimet. Aloitteen näistä kivitauluista teki arkkitehti Juha Lankinen ja hän myös suunnitteli kivitaulut. Ne valmistettiin Antrean kiviveistämöllä. Nimikilpien paljastusjuhlaa vietettiin 19.5.2002.
206 sankarivainajaa
Sankarihautausmaahan on haudattu yhteensä 206 sankarivainajaa, joukossa yksi lotta.
Выборг N 60,710128° E 28,733624°
Sankarihautausmaa sijaitsee Viipurin vanhassa kaupunginosassa Eteläisen Vallikadun ja Juusteninkadun kulmassa.
Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors