Paikkakunnan Käkisalmi kaikki hautausmaat
Käkisalmen jatkosodan sankarihautausmaa
Приозерск N 61,0294° E 30,06443°
Käkisalmen kaupungin vuonna 1930 vihityn, arkkitehti Armas Lindgrenin suunnitteleman ns. uuden kirkon länsipuolella sijaitsevalle sankarihautausmaalle on haudattu vuosina 1941-1944 130 jatkosodassa kaatunutta sankarivainajaa. Hautausmaalla oli isokokoinen valkoinen puuristi, joka sotien jälkeen on hävitetty. Sankarihautojen päälle on haudattu vuosina 1981-1991 kuusi venäläistä vainajaa. Käkisalmen kirkko ei kärsinyt tuhoja talvisodan pommituksissa. Suomalaisten vallattua kaupungin takaisin jatkosodan alussa, sytyttivät venäläiset kaupungin tuleen perääntyessään. Kirkko kärsi vaurioita tulipalossa ja sitä kunnostettiin jatkosodan aikana. Kunnostustöitä ei saatu aivan valmiiksi ennen kuin Käkisalmi oli taas jätettävä v. 1944. Neuvostoaikana kirkollinen sisustus purettiin ja kirkko muuttui kulttuuritaloksi nuorisotiloineen.
Käkisalmen vapaus- ja talvisodan sankarihautausmaa
Приозерск N 61,0294° E 30,06443°
Vuonna 1992 alue oli Priozerskin kaupungin hautausmaana. Vapaus- ja talvisodan sankarihaudat olivat jääneet vaille hoitoa. Vapaussodan muistomerkki oli kaadettu ja merkin soturin pää oli irrotettu ja on edelleen kadoksissa.
Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors