Sankarihautausmaa sijaitsee Viipurin vanhassa kaupunginosassa, entisen Viipurin maaseurakunnan kirkon tontilla. Hautausmaa on alueena rakentamaton, mutta Neuvostoliiton aikana paikkaa on pidetty (mahdollisesti viereisen sähkötarviketehtaan, joka toimi vanhassa maaseurakunnan kirkossa vuoteen 1989) romuvarastona. 1990-luvun alussa paikalla oli myös vanhan rouvan villiintynyt kasvimaa marjapensaineen ja omenapuineen. Viipurin maaseurakunnan sankarihautaluettelon mukaan v. 1942 Tammiston hautausmaalta ja mahdollisesti muualtakin siirrettiin Viipurin maaseurakuntaan kuuluneet talvisodassa kaatuneet sotilaat maaseurakunnan v. 1941 perustetulle sotilashautausmaalle.

Uuraan saari jakautui kunnallisesti Johannekseen ja Viipuriin vuodesta 1932 lähtien kuuluttuaan aiemmin kokonaan Johannekseen. Kirkollisesti Uuras jäi kuitenkin kokonaisuudessaan Johanneksen seurakuntaan. 1930-luvun alussa keskustelut Uuraan omasta hautausmaasta voimistuivat ja Monolan kankaalta löytyi sopiva noin kolmen hehtaarin aluekin, jonka omisti Viipurin kaupunki. Neuvottelut kestivät, kunnes Uuraan pohjoisosa mukaan lukien Monola ehdittiin jo liittää Viipuriin. Tällöin ei tarvinnut enää tehdä kauppoja omasta maasta ja hanke sai vauhtia. Arkkitehti Meurman oli vahvistanut asemakaavan 16.7.1932 ja opetusministeriön hyväksynnän hautausmaa sai elokuussa 1933. Tämän jälkeen hautausmaa vihittiin pikimmiten käyttöön 17.9.1933, minkä suorittivat Uuraan saariston oma pastori Paavo Törmänen ja Johanneksen seurakunnan kirkkoherra Aarne Halla. Sankarihautausmaalle on haudattu tai siunattu 14-16 sankarivainajaa, valitettavasti kaikkien henkilöllisyys ei ole tiedossa. Hautausmaan alkuperäisen puisen sankariristin betoninen jalusta löytyi kesällä 1989, ajankohtaa voidaan pitää kunnostustöiden suunnittelun sytykkeenä. Lupa- ja merkin suunnittelutyöt kestivät aikansa, mukana Uuraalaiset ry, Uuraan saariston Säätiö ja Ravansaariseura ry. Ensimmäisen ruostumattomasta teräksestä valmistetun muistomerkin juhlavaa paljastustilaisuutta vietettiin 9.6.1991 Neuvostoliiton valvonnassa, mutta sulassa sovussa. Tilaisuudessa oli läsnä laaja joukko uuraalaisia, neuvostolaivaston soittokunta ja Vysotskin (ent.Uuras) kaupunginjohtaja. Vuonna 2000 muistomerkki oli kadonnut ja uutta ryhdyttiin puuhaamaan. Nykyinen kivinen muistomerkki paljastettiin v. 2005 niin ikään juhlallisin menoin.

Viipurin Tammisuolla sijaitsee vuoden 1918 vapaussodan ja talvisodan sankarivainajien hautausmaa. Talvisodan vainajien tarkka lukumäärä ei ole tiedossa. Talvisodan vainajille ei pystytetty muistomerkkiä. Vuonna 1942 siirrettiin Tammiston hautausmaalta Viipurin Tuomiokirkkoseurakunnan talvisodan vainajat uuteen, tuomiokirkon vierelle perustettuun sankarihautausmaahan. Maaseurakunnan sankarivainajat siirrettiin maaseurakunnan sankarihautausmaahan vanhan tuomikirkon viereen. Yhdeksän hehtaarin laajuisesta alueesta tuli 1930-luvulla Viipurin yleisimmin käytetty hautausmaa. Siunauskappelin suunnitteli arkkitehti Jalmari Lankinen. Tammisto hautausmaa tuhoutui 1960-luvulla, jolloin venäläiset tekivät siitä oman hautausmaansa.

Sankarihauta-alueen "ydinalue" on 1918 kaatuneiden sotilaiden ja Viipurin vankilassa sekä Patterinmäellä surmansa saaneiden valkoisten sankarihauta. Siinä oli Gunnar Finnen veistämä Vala-niminen muistomerkki. Jatkosodassa kaatuneet noin 700 suomalaissotilasta haudattiin vuonna 1893 vihityn, arkkitehti Edward Dippelin suunnitteleman Tuomiokirkon viereen. Haudoilla oli jatkosodan alussa puuristit. Ne ehdittiin korvaamaan kivilaatoilla ennen kaupungin menetystä. Sodan jälkeen laatat sekä vapaussodan patsas katosivat. Talvisodassa vaurioitunut Tuomiokirkko räjäytettiin lopullisesti v. 1949 tai -50 ja paikalle tehtiin puisto.